Yhtenä päivänä ei sillä Sokealla Rouvalla ihan onnistunut tuo sosiaalinen kanssakäyminen: Ensin edessä ollut viaton kulkija säikähti, kun luuli, että komentoäänellä annettu marssikäsky oli tarkoitettu hänelle. Toiseksi se Sokea Rouva ei olisi ehtinyt pysähtyä, kun kuuli iäkkäämmän tätikän tarjoavan apua ja samaan hengen vetoon kysyvän koiran nimeä. Tätikkä pysytteli sinnikkäästi rinnalla ja kertoi itku silmässä, että hänellä oli ollut 15-vuotiaaksi asti opaskoirakoululta saatu kotikoira, joka oli aivan täsmälleen samannäköinen kuin tämä koira. Nolona se Sokea Rouva pysähtyi ja vapautti oppaansa antamaan tassuterapiaa.