Sokean museokokemus

Olen sokeutunut n. 40-vuotiaana ja käyn perheeni kanssa usein museoissa. Nykyisin sormeni ovat silmäni ja näen esineen tuntoaistin avulla haptisesti, kun kosketan sitä.

Astun näyttelyyn: kaikuvaan tilaan, jossa ilmastointi hurisee ja vierailijat kahisevat hienokseltaan. Toiveikkaana odotan, että täällä olisi jotakin ”katseltavaa” myös minulle. Nuorempi lapseni säntäilee sinne tänne ja yrittää kertoa minulle näkemäänsä. Kolmannen vitriinin kohdalla vaistoan kyllästymistä ja armahdan perheeni ja pyydän heitä jättämään minut tämän vitriinin vierelle tuolille odottelemaan, jotta voivat käydä omaa tahtia näyttelyn läpi. Ymmärrän, että jatkuva kuvailu hidastaa heitä ja pidemmän päälle on rasittavaa. Perheeni äänet etääntyvät, silitän ajatuksissani vitriiniä. Oi, miten hieno ja sileä Vitriini! Kylmää lasia ja varmasti sen sisällä on jotakin nähtävää! Kohdallani tämä näyttely oli tässä, nyt vain rauhassa odottelen ja kuulostelen.

Tämä on valitettavan monesti kokemukseni museosta. Jopa esittelykäyttöön tehdyt pienoismallit on kätketty vitriinilasin taakse. Aina ei ole asiansa osaavaa kuvailutulkkia seurassa tai museo-opas ei ole perehtynyt kertomaan kuvailevasti.

Oi, jospa tuolta vitriinin sisältä puikahtaisi karkuun se ”vitriinin henki”, hyvä haltija ja antaisi kolme toivetta minulle.

Ensin pyytäisin haltiaa taikomaan esineistä 3D-kopiot sormiini. Ne ovat uskollisia alkuperäiselle esineelle, takuuvarmasti autenttisia eikä esineen viesti muutu.
Mikäli tämä ei olisi haltialle mahdollista, pyytäisin häntä etsimään matkamuisto myymälöistä ne esineet, jotka kuvaavat näitä vitriinin sisällä olevia saavuttamattomia esineitä. Vaikka se ei ole aivan aito, on se parempi kuin ei mitään ja antaa minulle käsityksen esineestä.

Kolmantena toiveena pyytäisin haltiaa ohjelmoimaan kaikki maailman audio-oppaat meille saavutettaviksi ja niiden sisältämän informaation kuvailutulkatuksi.

Vierailin Italiassa Leonardo da Vincin kodissa, jossa oli sekä alkuperäisiä esineitä että mallipiirustuksia ja niiden perusteella rakennettuja uusia laitteita. Sekä uudet että vanhat esineet olivat koskettelukiellossa. Samana kesänä olivat nuo pienoismallit Punkaharjun Retretissä näytteillä koskettelua varten ja vasta siellä sainkin tutustua niihin perin pohjin. Tuolloin ymmärsin, miten helppoa ja yksinkertaista olisi
sokeanakin nähdä, jos saisin museoesineen tai vaikka rakennuksen pienoismallin käsiini.

Iloisena voin kertoa, että tuo vitriinin haltia pääsi hetkeksi irti Suomen Urheilumuseossa. Tästä todisteen voitte tulla itse koskettelemaan 3.4 avattavassa Vaihtoehto Vitriinille -hankkeen pilottinäyttelyssä. Nämä 8 3D-mallia täydentävät Suomen Urheilumuseon kokoelmaa ja ovat alku moniaistiselle näytteille
asettelulle. Lisäksi saamme tutustua näihin kahdeksaan esineeseen saavutettavan ja kuvailutulkatun audio-opas Guidion avulla. Toivomme, että tästä esineiden kosketeltavuudesta olisi iloa ja hyötyä kaikille museovieraille.

Työryhmämme Vaihtoehto Vitriinille tuottaa konsultointipalveluna moniaistisia näyttelyratkaisuja niille museoille ja kulttuurilaitoksille, jotka eivät usko Vitriinin haltian sitä tekevän.

Kaisa Penttilä